Haluatko kokeilla tätä tehokasta kotihoitoa? Klikkaa tästä!

Voisi luulla, ettei säkenöivän kauniilla, telkkaristakin tutulla Sara Parikalla ole huonoja ihopäiviä. Kahden lapsen äidillä kuitenkin riittää tekemistä päivästä toiseen ja kiireen jäljet näkyvät myös iholla. Vaikka Saran iho onkin hyvässä peruskunnossa, kertoo hän ihonsa näyttävän usein harmaalta ja väsyneeltä.

- Täytyy myös myöntää, että nyt kun ikää on 25 vuotta, tiedostan paremmin ihooni liittyviä asioita ja otankin niitä ihan eri tavalla huomioon. Tietysti haluaisin säilyttää nuoren hehkun ja ihon sileyden mahdollisimman pitkään. Kaikkein parasta on, kun voin kotona tehdä oikeasti tehoavia hoitoja, pitää huolta kauneudestani ja samalla rentoutua.

Skin Renewal on monien lääkärien ja kosmetologienkin ylistämä kotona tehtävä ihonhoito. Sen teho perustuu ihorullan ja uudistavan seerumin yhteistehoon. Jo muutaman minuutin rullailun aikana ihorulla tekee ihoon tuhansia ohuita mikrokanavia, jota kautta ihoon imeytyy jopa 300 prosenttia enemmän ihoa korjaavaa seerumia tai geeliä.

Rullailun jälkeen levitettävä Rejuvenating Serum on rauhoittava ja kosteuttava seerumi, joka palauttaa ihon luonnollisen kosteustasapainon ja edistää ihon nuorentumista. Se myös edistää pienten ihohaavojen ja palovammojen nopeaa ja tehokasta paranemista, tasoittaa kuivaa ja halkeillutta ihoa ja ehkäisee ihottumaa ja ihosieniä.

- Seerumia levittäessä pystyin oikein tuntemaan kuinka iho imaisi sen sisälleen, Sara kertoo.

Sara on ollut niin tyytyväinen Skin Renewal-hoitoon, että suosittelee sitä ilolla muillekin.

- Siskoni juuri kyseli, että toimiiko se oikeasti ja kovasti kannustin häntäkin hankkimaan oman rullan. En oikein osaa verrata tätä rullaa mihinkään aikaisempaan ihonhoitotuotteeseen, koska se on kerrassaan uniikki. En ihmettele, että tuote on voittanut lukuisia palkintoja, jatkaa Sara.

- On mahtavaa, kun tällaisia kotona toteutettavia ammattimaisia kauneushoitoja on vihdoin tuotu kaikkien ulottuville. Olen ottanut Skin Renewal-hoidon osaksi iltarutiinejani, sillä rullailu ja seerumi ovat todellakin tehneet ihmeitä iholleni, Sara toteaa lopuksi.

Painitko iho-ongelmien, kuten arpien tai finnien kanssa? Klikkaa ja kokeile!