Kokeile nyt tätä myyntimenestystä ja sano hyvästit heikoille ja lyhyille ripsille!

Swiss Clinic on kehittänyt ripsiseerumin, joka on osoittautunut valtavaksi menestykseksi käyttäjien keskuudessa. Sen vaikuttavaa ainetta, Sveitsissä kehitettyä Redensylia testattiin koehenkilöillä 10 päivän ajan ja tulokset olivat hämmästyttäviä. Heillä, jotka kokeilivat Redensylia sisältävää seerumia kymmenen päivän ajan, ripset olivat jopa 214% pidemmät käytön jälkeen, kuin heillä, jotka eivät testanneet ainetta.

Redensyl palkittiin tieteellisestä innovaatiostaan In-Cosmetics Awards 2014 -gaalassa. Aineessa hyödynnetään vihreää kemiaa ja kantasoluja siten, että karvankasvu kiihtyy ja karvanlähtö vähenee.

Ripsiseerumi on ripsienpidennyksiä turvallisempi vaihtoehto, sillä se ei vahingoita omia ripsiä lainkaan, vaan päinvastoin hoitaa niitä. Tuloksia on nähtävissä jo kolmen viikon päästä käytön aloittamisesta.

Eyel Lash Enhancer seerumi on Ruotsin myydyin ripsiseerumi ja sen nimeen vannovat niin kauneusalan ammattilaiset, kuin käyttäjätkin ympäri maailmaa. Muun muassa Norjan suosituimpiin bloggareihin kuuluva, Lene Orvik pitää seerumia parhaana kokeilemaansa ripsiseerumia.

– Olen testannut erilaisia ripsiseerumeita olematta tyytyväinen mihinkään. Mutta tämä seerumi toimii kuin mikä. Nyt haluan vain saada pidemmät ja pidemmät ripset, Lene sanoo. Lue lisää tästä!

Suomalainen muotibloggaaja Jenni Ukkonen sanoo olevansa täysin koukussa seerumiin.

– En olisi ikinä uskonut, että hennoista, ripsienpidennysten vahingoittamista ripsistäni tulisi luonnostaan näin tuuheat ja pitkät, hän iloitsee.

Kokeile nyt tätä myyntimenestystä ja sano hyvästit heikoille ja lyhyille ripsille!